Viimeks, kun kirjotin tänne, niin kerroin aika henkilökohtasistakin jutuista. Kirjotuksen ei ollu tarkotus herättää ihmisissä sääliä mua kohtaan. Tää on kuitenkin itse aiheutettua.
Eikä sillä säälillä mitään tee, eikä myöskään sillä, että jokaista urheilusuoritusta kehutaan maasta taivaisiin.
Kyllä, jaksoin tänäänkin pyöräillä kouluun. Hienoa?
Älkää käsittäkö väärin. On ihanaa, kun ihmiset tsemppaa ja kehuu! Piristää päivää. On myös mukava huomata, että ihmiset tajuaa, että oikeesti yrittää.
Yllättyneitä katseita, ja jokapäiväisiä samoja kommentteja: ''Woww! Hyvä, kun teit samanlailla kuin eilenkin! Sä näytät urheilulliselta!'', ei tarvii kukaan.
Kehukaa sitten, kun tuloksia näkyy (edes jonkun verran). Jos kehutaan päivittäin, mistä tietää mikä on totta. Kehuminen myös menettää hohtonsa, jos sitä kuulee päivittäin.
Ensin valitetaan, kun ihmiset arvostelee, sitten valitetaan, kun kehutaan. Kumpi on pahempaa?
Tähän kysymykseen ei taida olla selvää, yksmielistä vastausta. Uskon kuitenkin, että jokainen löytää tähän kysymykseen vastauksen, kun on saavuttanut sen, mitä oli hakemassa. Vasta sen jälkeen voi kertoa, kumpi osuu just sun kohdalle.
Miks mä otin nää asiat esille, sille on syynsä. Vaikutan varmasti monen silmissä turhaa, paskaa jauhavalta pikkutytöltä, joka ei osaa päättää, mitä mieltä on. Tää on varmasti osittain myös totta. Mielipiteitä on monia, eli jos joku kokee mun tekstit turhina, niin fine.
Oon kuitenkin päättäny jakaa mun ajatuksia ja tuntemuksia tänne. En vain itseni takia, vaan myös muiden. Jos joku joskus lukee näitä tekstejä, ja saa näistä tsemppiä tai tukea tai mitä tahansa - oon onnellinen. Monasti on helpottavaa huomata, jos joku muu ajattele tai tuntee samoin kuin itse.
Tietää, että ei oo yksin, vaikka pelottais.
Vaatii rohkeutta kohdata oma itsensä. Vahvuutta, jotta voi tehdä muutoksen. Näiden lisäks täytyy omata myös viisautta - rajojen asettaminen voi olla vaikeeta.
Et kuitenkaan saavuta mitään, jos et luota itsees.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti