pessimisti ei pety, ja muita muka hyviä sanontoja ja itsestäänselvyyksiä

Koska meit on täällä niin moneen, joku saa pataan ja joku tietokoneen

Oon nähny monia tilanteita, joissa tietty porukka puhuu arjen perusasioista. Toiset kertoo, kuinka ne taas joutuu säästään ihan itse rahaa siihen ulkomaan matkaan (jonka vanhemmat on muuten jo rahoittaneet) tai niihin kesän kuumimpiin festareihin. Joku taas kiroo vanhempansa alimpaan helvettiin, koska ne ei suostunu antaa rahaa vaatteisiin ja ryyppäämiseen tai päästä niihin bileisiin. Yks toivoo, että vanhemmat olis vielä täälä, eikä tarvis hoitaa näin nuorena kaikkia asioita yksin. Yhdellä taas on jo monta tonnia lainaa, jota kertyy parhaillaan lisää - tämä vain siksi, että halusi muualle opiskelemaan, eikä vanhemmilla ole varaa maksaa kahta vuokraa samaan aikaan. 

Teini-iässä lukeuduin niihin,jotka ei arvostanu vanhempia tarpeeks, miltei ollenkaan. Kuinka monena iltana kirosinkaan ''kotiintuloajat'' ja kapinoin, oikuttelin kaikin mahollisin tavoin. Tein paljon typeryyksiä, joita silloinkin, ja vanhemmalla iällä tietysti kaduin, mutta niistä on myös opittu.

Muistan, kuinka monena iltana sain äidin huolesta sekasin, vaan koska en viitsinyt vastata puhelimeen ja se ''sidukan juominen'' oli mukamas kivempaa. Tänä päivänä katson vaan häpeissäni silloista käytöstä, ja toivon, että mua ymmärrettiin ees jonkun verran. 

Nykyään, isän menettäneenä, arvostan äitiä, isovanhempia ja muuta perhettä sekä läheisiä eniten maailmassa.

Teininä tein myös paljon hätäsiä päätöksiä, jotka sillon tuntu maailman tärkeimmiltä ja fiksuimmilta. Jälkeenpäin ajateltuna ne päätökset ei ollu mitään järkeviä, mutta ilman näitä virheitä en olis tässä, en olis tää henkilö, mikä oon nyt. Nää virheet kuitenkin painaa vieläkin mun takaraivossa. Jopa ärsyttämiseen saakka tuppaan kertomaan ns. hyviä neuvoja, ettei kukaan vain tekis samoja virheitä kuin mä. En halua, että muut kokee sen saman helvetin. Tietysti tiedostan, että kaikilla ei tuu käymään samalla tavalla, mutta menneisyys kun painaa päälle, sitä on vaikee sivuuttaa. 

Meitä on moneen, mutta älkää koskaan lakatko arvostamasta toisia ihmisiä. Vaikka joku saa asioita vähemmällä työllä, ja kamalin asia sille on se, kun se joutuu jotain tekemään itse - älkää vähätelkö. Niin naurettavalta kuin se tuntuukin. 

Meillä jokaisella on ne omat vaikeudet, joita pitää itse maailman suurimpina. Se ei tee kuitenkaan muiden kokemuksista pienempi arvosia. 

Kyllä, joku saa enemmän sitä paskaa niskaan, sitä paskaa, joka kulkee vähän eri sfääreissä kuin jollain muulla, mutta nää kaikki on yhtä merkityksellisiä. Ainakin jollekkin.

Ei tuomita, jokaisella on oma lähtökohta, jota muut ei ymmärrä.