Oon kuvitellu ittestäni ja mun jaksamisesta liikoja - useaan otteeseen.
Monta kertaa oon sanonu haluavani laihtua ja aina tarkoittanut sitä, oikeasti.
Joka ikinen kerta.
Luen paljon erilaisia kirjoituksia laihduttamisesta ja lähes jokaisessa niistä puhutaan, kuinka kaikki lähtee itsestä, eikä kukaan muu voi auttaa. Tahdonvoima ja halu oikeasti muuttua vievät eteenpäin tavoitteessa. Useissa kirjoituksissa myös mainitaan, että jos ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa, niin ei tosissaan halua laihtua.
Mua puistattaa, että jotkut voi ajatella noin kapeasti. Tuskin kukaan haluaa tarkoituksella lihava olla? Tottakai ensimmäisenä itse täytyy työstää ajatusta muutoksesta ja hyväksyä faktat, jotta voi edes ajatella laihduttamista. Tarkoittaako tämä kuitenkaan sitä, että painon pudotuksesta haaveileva tulisi jättää yksin kamppailemaan ajatusten kanssa, pakottaa olemaan vahva ja pärjäämään yksin? Tiedän, että ehkä hieman kärjistän asiaa, mutta haluan vain tehdä selväksi, että kaikki ei lähde vain itsestä.
Läheisten apu ja tuki merkitsee eniten: se, että tietää jonkun tukevan täysillä ja kulkevan vierellä koko pitkän matkan, tuo turvaa ja myös tuloksia. Yksin on tavoite vaikeampi saavuttaa: kuka uskoo suhun, jos et enää itse jaksa, eikä voimat riitä kantamaan loppuun asti? Luovutatko?
Mitä tahdonvoimaan tulee, sitä varmasti löytyy kaikilta. Jokaisessa painon pudotuksessa on kuitenkin omat lähtökohtansa. Joku voi ajatella olevansa heikko ja uskovansa, että on merkityksetön. Ajattelee, että ei riitä, vaikka laihtuisikin.
En tiedä, kuinka moni ymmärtää, mitä haen tällä takaa. On niin kovin vaikea pukea ajatuksia sanoiksi saatika järkeviksi lauseiksi. En myöskään sano, etteikö pelkällä tahdonvoimalla pärjäisi ja saavuttaisi tuloksia. Tahdonvoima on kuitenkin kusipää, joka pistää kapuloita rattaisiin.
Kolmas kerta toden sanoo?
Ollesani kymppiluokalla vuosina 2011-2012 lihoin radikaalisti koulukiusaamisen myötä. Normaalipainoisesta tytöstä tuli ylipainoinen: muutaman kuukauden aikana lihoin noin 15 kiloa. En pystynyt katsomaan itseäni peiliin. En ollut ennen painon nousua tyytyväinen itseeni, eikä yllättävä lihominen auttanut asiaan. Kuitenkin keinoja kaihtamatta laihduin kesän 2012 aikana kaikki lihomani kilot, mutta en vieläkään ollut tyytyväinen. Minäkuvani oli täysin murskana.
 |
| Syksy 2011 |
 |
| Kesä 2012 |
 |
| Kesä 2012 |
 |
| Syyskuu 2015 |
Kun katsoo ajassa taaksepäin, tuntuu naurettavalta, että pidin itseäni lihavana painaessani noin 60 kiloa, vaikka olin täysin normaalipainoinen. Nyt kolmen vuoden jälkeen painoni huitelee jossain 90 kilon tienoilla ja voin todeta oikeasti olevani pyöreä.
Nyt jatkan tavoitteeni saavuttamista päivä kerrallaan, ja toivon mahdollisimman paljon tukea, koska en vielä luota tarpeeksi itseeni. En halua enää kulkea mustissa tai piilotua suurien neuleiden alle. Haluan näyttää, kuinka upee persoona mulla oikeasti on!
